Koulukiusaaminen: Tarja vieraana Koodersin podcastissa


Koulukiusaaminen vatuttaa podcastissa

Kirous, nimeltä koulukiusaaminen on aiheena Koodersin #MikäVatuttaa podcastissa, jossa vieraana tällä kertaa Geneesin psykoterapeutti Tarja Turunen. Tämä keskustelu on yhdenlainen näkökulma tähän vakavaan asiaan, jota ei pitäisi olla olemassa ollenkaan. Traumojen kanssa terapiassa työskennellessä on koulukiusaaminen tullut usein vastaan ja myös sen pitkäaikaiset arvet, jotka se ihmiseen jättää. Keskustelussa nousee esille myös omakohtaisia kokemuksia liittyen koulukiusaamiseen.


Tässä kokonaisuudessaan koulukiusatun tarina, josta Tarja luki alun podcastissa:

Hei sinä, joka kiusasit minua silloin joskus jo kauan sitten. Niin kauan, ettet varmaan enää edes muista tilannetta.

 

Haluaisin kertoa sinulle, että minä kyllä muistan sen. Sinun sanasi ja tekosi satuttivat, tekivät minusta pelokkaan ja varovaisen, epäluuloisen ja epävarman. Sinun sanasi saivat minut silloin ajattelemaan, etten kelpaa. Sinun sanasi saavat minut yhä ajattelemaan, etten kelpaa.

 

Minä pelkään jatkuvasti. Pelkään sanovani tai tekeväni jotakin väärin, hassusti, oudosti tai nolosti, sillä sinun vuoksesi, uskon sen johtavan siihen, että minut hylätään ja jätetään ulkopuolelle ja että kaikkea sanomaani ja tekemääni käytetään minua vastaan. Uskon, että joku takertuu virheeseeni ja kertoo sitä eteenpäin, kuiskaten korvasta korvaan ja kohta kaikki tietävät, mikä luuseri minä olen.

 

Sinun sanasi ja tekosi saivat minut itseni lisäksi vihaamaan ja pelkäämään koulua. Kun aamuisin heräsin, minun piti ponnistella keksiäkseni edes yhden syyn nousta ylös sängystä. En halunnut taas olla se, joka jää ilman paria tunnilla, ilman kaveria välitunnilla, ja se, joka joutuu varoen istuutumaan jonkun seuraksi ruokatunnilla, koska pelkää, että sen vuoksi pidetään outona ja takertuvana. Siksi että sinä olit joskus ilkeä minulle, etkä ajatellut, en haluaisi antaa lapseni mennä päiväkotiin tai kouluun. Pelkään, että jos hän joutuu käymään edes puolet siitä läpi, mitä minä olen käynyt, hän menee rikki eikä tule onnelliseksi aikuiseksi.

 

Koska sitä minä olen. En koskaan täysin onnellinen aikuinen. Sillä en kykene siihen. Pelkään liikaa. Koen olevani ulkopuolinen. Analysoin kaiken tekemiseni. Yritän vain mahdollisuuksien mukaan olla huomaamaton ja olla ärsyttämättä muita, jotta saisin pysyä siinä porukan tapaisessa, johon en edes tunne kuuluvani, koska en kykene uskomaan, että minut siihen halutaan. En kykene olemaan täysin onnellinen, vaikka minulla on kaikki hyvin. Vaikka minulla on kaikki mitä toivoa saattaa.

 

Saatat ajatella, että minun pitäisi antaa vain menneiden olla ja mennä eteenpäin. Mutta se ei ole niin helpooa kuin voisi ajatella. Olen kyllä aina yrittänyt. Kun tarkastelen lapsuuttani ja nuoruuttani, niin voi kyllä, voit uskoa että minä olen yrittänyt. Yrittänyt sivuuttaa kaikki ne sanat, kommentit, katseet, teot, vahingossa kuullut keskustelut, ulkopuolisuuden tunteen, surun, pelon, ahdistuksen, vihan ja
kaiken, mitä sinä olet saanut aikaan. Mutta aika tekee tehtävänsä myös tässä suhteessa. Sitä kaikkea kesti liian kauan. Koin liian kauan olevani arvoton, täysin mitätön ihminen joka ei kelpaa teille paremmille, jotka jotenkin vain osaatte toimia oikein ja saada ihmiset pitämään itsestänne. En vain osaa enää elää ajattelematta itsekin niin.

 

Totuus on se, että kukaan ei pakottanut sinua olemaan ilkeä. Kukaan ei pakottanut sinua sanomaan niitä asioita, tekemään niitä asioita, saamaan oloani epämukavaksi, jättämään minua ulkopuolelle. Tekemään minusta onnetonta. Sillä vaikka olisin ollut kaikkea sitä, mitä väitit minun olevan, sinun ei olisi ollut pakko olla ilkeä. Sillä kun ihminen jollain tavalla nolaa itsensä, jokainen voi omalta kohdaltaan valita, reagoigo siihen pilkaten vai toista tukien ja pyrkien auttamaan häntä tuntemaan niin, että virhe ei haitannut ollenkaan. Sinä valitsit pilkan ja minä kärsin siitä seuraukset. Minä maksan sinun teoistasi, kirjaimellisesti, vähän vajaa 100 euroa kuussa käydessäni terapiassa kerran viikossa.

 

Joskus ihmiset sanovat olevansa jopa kiitollisia siitä, että kiusaaminen on muokannut heistä sellaisia persoonia kuin he ovat. Osa tuntee voimaantuneensa ja näyttäneensä myöhemmin kiusaajille heidän olleen väärässä. Minä en ole sinulle kiitollinen. Minä en koe voimaantuneeni. Minä pelkään sinua, sanojasi ja tekojasi, yhä näiden vuosien jälkeen. Jos näen sinut kadulla, käännyn pois, sillä se, mitä minulle joskus teit, satuttaa yhä niin paljon etten kestä kohdata sinua.

 

Pahinta sinussa oli se, että olit joka paikassa, koska et ollut ainoa. Teitä oli monta, kaikkialla. Koulussa, harrastuksissa, jopa seurakunnan isoskoulutuksessa. Sinä et välttämättä edes tuntenut minua, mutta sinulla oli silti mielipide minusta: minä olin
luuseri. Enkä päässyt sinua pakoon minnekään.

 

Muutin 400 kilometrin päähän sinusta, mutta sinä seurasit minua ajatuksissani enkä ole päässyt sinusta eroon. Kun tutustun uusiin ihmisiin tai kokeilen uusia asioita, huudat korvaani etten osaa, en kykene enkä kelpaa. Kun saavutan jotakin ja koen ylpeyttä, haukut minua päässäni niin kovaan ääneen ja niin kauan, että lopulta jäljelle jää vain häpeä koko olemassaolostani.

 

Suoraan sanottuna minä vihaan sinua. Vihaan sinua, sillä olet vienyt elämäni onnellisimmasta ajasta sen hohdon, joka siihen muuten kuuluisi. Vihaan sinua, sillä sait minut vihaamaan, syyttämään ja häpeämään itseäni.

 

Mutta minä aion parantua. Aion parantua kaikista lyönneistäsi, jotka minuun iskit. Aion olla onnellinen. Ja aion myös opiskella opettajaopintoni loppuun ja mennä ja tehdä kaikkeni, jotta sinun lapsesi koulutie olisi jotain muuta kuin omani kaltainen.


Terveisin lapsesi tuleva opettaja