Ilona Tapanainen

Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä (VTM) sekä tanssi-liiketerapeutti. Olen tehnyt yli 10 vuoden ajan sosiaalialan töitä sekä järjestöissä että julkisella puolella. Minulla on pitkä kokemus pakolaistyöstä, mutta olen työskennellyt myös muuten laajasti nuorten ja aikuisten kanssa. Parhaillani teen päätyönäni sosiaalityöntekijän hommia aikuispsykiatrialla ja tanssi-liiketerapeutin töitä sivutoimisesti. Pitkien opintojen lisäksi olen tehnyt monia lyhyempiä koulutuksia mm. traumoihin, psykoterapiaan ja kriisityöhön liittyen.

Tanssi-liiketerapiassa ja muutenkin terapeuttisessa työssä olen keskittynyt kehon ja mielen yhteyteen. Uskon, että kehon mukaan ottaminen terapeuttiseen työskentelyyn on erittäin merkittävää. Kehollisen ja luovan prosessin avulla voimme löytää vakautta, elävyyttä ja uudenlaisia näkökulmia itseemme ja tilanteeseemme. Oma matkani kehollisuuteen on ollut kuin uusi tutustuminen itseeni. Tämän vuoksi haluan jakaa näitä välineitä myös muille.

(Hitsin pimpulat, ei olla vielä ehditty kartoittaa kaikkea mitä tämä tyyppi osaa! Ilonan tarjoamat palvelut tulevat tähän näkyviin piakkoin!)

Ota yhteyttä, jutellaan

Voit ottaa minuun suoraan yhteyttä alla olevalla lomakkeella tai vaikkapa soittaa. Voit ottaa yhteyttä myös Geneesin yleisellä ota yhteyttä – sivun kautta.